Perustelut nimivaihtoehdoista
Kesän lopussa järjestettiin kilpailu killan uudesta nimestä. Kilpailuun osallistui kourallinen idearikkaita aaseja. Ehdotuksia uudesta nimestä tuli paljon erilaisia ja niitä voit käydä lukemassa täältä. Kyseiseltä foorumilta löytyy myös kattavat tilastot ja pohdinnat killan nimen vaihtamiseen liittyen.
Brändityöryhmä on nyt käynyt vastaukset läpi ja rajannut viisi (5) parasta ehdotusta nimikilpailun sadosta. Tässä perustelut jokaisesta vaihtoehdosta.
Aalto-yliopiston systeemiteekkarit
Ensimmäinen ehdokas kiltamme uudeksi nimeksi on Aalto-yliopiston systeemiteekkarit. Tämä nimi säilyttäisi luontevasti killalle tärkeän AS-lyhenteen, joka on myös jatkuvuuden kannalta olennainen. Se ei myöskään ole nykyisen kaltainen sanahirviö, vaan kivan kuuloinen. Aalto-yliopiston systeemiteekkarit kuvaa meitä myös kiltana ja on informatiivinen. Siitä esimerkiksi selviää suoraan, että olemme Aallosta, teekkareita ja alamme liittyy jollain tasolla systeemeihin ja tekniikkaan.
Nimi kuitenkin herättää kysymyksen “Mikä on systeemitekniikka?” tai “systeemiteekkarit?”. Joidenkin mielestä systeemitekniikka kuvaa oikeastaan kaikkia meidän pääaineita. Toisaalta, jonkun mielestä se kuvaa jotain aivan jotain muuta kuin meidän pääaineita. Myöskin herää kysymys, että sekoitettaisiinko meidät sitten Fyysikkokillan Systeemianalyysin opiskelijoihin?
Aalto-yliopiston systeemiteekkarit on hyvin samaa tyyliä kuin Prosessiteekkarit. Se kuvaa meitä juuri sen verran, että kestää aikaa ja mahdollisia korkeakoulun kandidaattiuudistuksia, mutta säilyttää infomatiivisuuden. Se ei kuitenkaan sisällä sanaa kilta, joka me kuitenkin olemme, toisin kuin Prosessiteekkarit.
AS-kilta
Toinen nimiehdokas on simppeli AS-kilta. Kaikki kutsuvat meitä jo valmiiksi AS-killaksi, joten muutos ei ainakaan olisi päätä huimaava. Toisaalta nimestä poistuu kokonaan informatiivisuus ja pian kyseltäisiinkin, että mistä AS-lyhenne tulee. Erityisesti yrityksille, tuleville fukseille ja muille Aalto-yhteisön ulkopuolisille se ei kerro ollenkaan meidän järjestöstä.
Onko nimimuutos välttämättä aiheellinen, mikäli vain poistamme kaiken informatiivisuuden nimestä ja kutsumme itseämme jo valmiiksi olemassa olevalla lyhenteellä? Toisaalta simppelimpi nimi olisi varmasti monen kiltalaisen haaveissa!
Geneerinen nimi
Viimeiset kolme vaihtoehtoa killan nimeksi edustavat hyvin samaa tyyliä, joten käsitellään ensin yleisesti geneerisen nimi vaihtoehdon hyviä ja huonoja puolia.
Geneerinen nimi on aikaa ja muutoksia kestävä. Se pysyisi, vaikka korkeakoulu kuinka uudistaisi. Geneerinen nimi olisi myös simppeli ja kivan kuuloinen.
Geneeriseen nimeen liittyy kuitenkin samoja ongelmia, kuin AS-kiltaan. Se ei kerro yrityksille tai Aalto-yhteisön ulkopuolisille paljoa meidän järjestöstä. Myös nykyisen AS-killan sijaan meitä saatettaisiin myös kutsua kokonaan uudella lyhyemmällä nimellä, kuten Prodekoa tai Athenea.
Astrobostek
Tähän nimeen liittyy paljon historiaa. Astrobostekia ehdotettiin killan nimeksi jo ennen kuin nykyiseen nimeen päädyttin. Toisaalta monille nykyisille kiltalaisille tällä historialla ei välttämättä ole merkitystä, ja Astrobostek on vain pitkä ja vaikea sana. Sanan päättyminen “tek” on kuitenkin kiva lisä, sillä viittaa lievästi teekkariuteen ja tekniikkaan.
Asotek
Asotek on lyhyempi ja simppelimpi versio Astrobostekista. Siinä on samoja hyviä puolia, kuten tek-pääte, sekä AS alku. Asotek kuulostaa myös siistiltä!
Signas
Viimeinen geneerinen nimivaihtoehto on Signas. Signas muistuttaa signaaleista, jotka yhdistävät kaikkia alojamme. Signas ei sisällä as-alkua, mutta päättyy kuitenkin siihen. Tämä voisi johtaa vielä edellisiä ehdotuksia vahvemmin siihen, että meitä alettaisiin kutsua Signas-nimellä AS:n sijaan, mikä ei ole jatkuvuuden kannalta ideaaleinta.
In English:
Aalto-yliopiston systeemiteekkarit
The first option for our guild’s new name is Aalto-yliopiston systeemiteekkarit, which is roughly translated The guild of Systems Engineering Students. This name preserves the AS-abbreviation in Finnish which is important for the continuity. It also sounds nice and it’s as complex as the current name.
Aalto-yliopiston systeemiteekkarit also describes us as a guild. It tells those outside the Aalto community and companies that we are a guild from Aalto. It also tells the reader that we study something related to systems and engineering.
The downside of the name is that some people think that all our majors are not really about systems engineering. Though some think that systems are common for all our majors.
AS-kilta
The next option for our guild’s new name is AS-kilta (AS guild). Everyone already calls us AS guild so the change wouldn’t be drastic. The problem with the name is that it doesn’t tell anything about us to the outsiders of the Aalto community.
Generic name
The last three options for our new name represent a similar style. So let’s start with the pros and cons of a generic name.
Generic names are timeless and resilient to change. It would also be a simple and nice sounding option, but it would have the same problem as AS guild. It doesn’t tell anything of what we do to outsiders. Also everyone will probably start calling us with the new name instead of AS. This might be a good or a bad thing, which really depends on the view.
Astrobostek
The first option for a generic name is Astrobostek. This name has a lot of history since it was an option back when we decided our current name. To many of the currently active members of our guild, the name Astrobostek still doesn’t mean anything. Also Astrobostek is a pretty long and hard word. The “tek” ending is nice since it loosely connects the name to technology and teekkarit (engineering students).
Asotek
This is a slightly more simple version of Astrobostek. It also has the “tek”-ending and it sounds cool.
Signas
The last option for our guild’s new name is Signas. Signas slightly hints at signals which connect all our majors. It doesn’t start with AS which might lead to losing the current abbreviation.