Hakemus yrityssuhdevastaavaksi 2021

Hei sinä, joka luet tätä,

Olen Aku Heinonen ja haluaisin kovasti killan yrityssuhdevastaavaksi. Olen ollut violettien haalareiden saamisesta lähtien killan toiminnassa mukana erinäisissä toimikunnissa enkä ajatellut antaa tämänkään vuoden olla poikkeus. Ensimmäisenä vuotena olin osa huvitoimikuntaa silloisena smurffina, toisena vuotena ISOna ja kuluvana vuotena pelaajana kulttuuritoimikunnassa. Tänä vuonna ajattelin lisätä saavutuksiini yrityssuhdetoimikunnan ja killan hallituksen.

Haen yrityssuhdevastaavaksi, sillä koen sen olevan rooli, johon minulla on eniten annettavaa. Luonteeltani olen erittäin vastuuntuntoinen, oma-aloitteinen ja päämäärätietoinen, mikä tekee minusta erittäin sopivan kyseiseen pestiin. Luonteeni lisäksi kokemukseni yritysmyynnistä tukee minua yrityssuhdevastaavan tehtävässä, koska iso osa yrityssuhdevastaavan tehtävästähän on kiltamme “myymistä” yrityksille. Pesti kiinnostaa kovasti senkin lisäksi, että se on rooli, jolla on eniten annettavaa minulle. Osittain itsekkäästäkin syystä haluan muodostaa hyvät suhteet niin yritysten ja killan, kuin yritysten ja minunkin välille tulevaisuutta ajatellen

Päätin heti yliopistoelämän alkuun, että haluan päästä vaikuttamaan muiden opiskelijoiden elämään ja nyt on aikani liittyä killan hallitukseen. Haluan olla osa ryhmää, joka pitää huolta violettihaalarisesta väestä ja ylläpitää yhteisöllisyyttä.

Kuluneen vuoden poikkeusolojen takia, yritysten ja killan välisten suhteiden ylläpitäminen ja kehittäminen onkin nyt erityisen tärkeää. Vaikka yrityksillä onkin nyt vaikeita aikoja ja niistä palautuminen voi olla hidasta, pitää meidän juurikin näinä hetkinä tuoda esille, mitä me voimme tarjota yrityksille. Näihin asioihin ja uusien kontaktien luomiseen aion yrityssuhdevastaavana erityisesti keskittyä. Vuoden 2020 yrityssuhdevastaava, Matias ja loppu yrityssuhdetoimikunta, ovat luoneet hyvin näkyvyyttä ja haluan jatkaa samaan malliin ensi vuonna, jotta yritykset ja opiskelijat tuotaisiin lähemmäs toisiaan.

Haluan olla mahdollistamassa uutta.
Haluan olla osa kehitystä.
Haluan olla yrityssuhdevastaava 2021.

Aku Heinonen

7 Likes