Hakemus Stimulantiksi

Heimoi!

Olen Viivi. Kyllä olen fuksi ja olen epäilemättä myös kohtalaisen sekaisin sillä haen vuoden 2021 stimulantiksi vaikka en siis itse ole yksiäkään vuosijuhlia vielä kokenut. Mutta aivan sama, lupaan järjestää teille vähintään yhtä ikimuistoiset vujut kuin aina ennenkin!

Kiinnostavia kiltahommia selaillessani silmiini osui stimulantin virka. Ensimmäinen reaktioni oli että hui, ei tommosia, mutta uteliaisuuttani päädyin kuitenkin youtubeen katsomaan erinäisiä opiskelijajärjestöjen vuosijuhlien aftermovieita. Seuraavaksi jo yllätin itseni selailemasta erilaisten juhlatilojen sivuja… Jaaha, Viivi, ei nyt kuitenkaan mennä asioiden edelle, mutta eikai tässä muu enää auta kuin hakea järjestämään ensi vuoden Stimulaatiota.

Tässä kohtaa on hyvä sanoa, että niin kovasti kuin toivomme koronan painuvan helvettiin, niin että ensi vuonna vuosijuhla saataisiin järjestettyä perinteisin menoin, olen valmis ottamaan vastaan silloisen koronatilanteen mukanaan tuomat haasteet, ja etsimään uusia ratkaisuja juhlan järjestämiseksi olosuhteiden sallimissa rajoissa.

Aikaisemmasta kokemuksestani lähimmäksi stimulantin pestiä osuisi varmaankin abiristeilyn järjestäminen, josta otin kopin aikalailla lennosta alkuperäisten järjestäjien lyötyä hanskat tiskiin. Yliopiston puolella olen tähän mennessä ehtinyt toimia otatarhan ajojen AS-tallipäällikkönä. Itse lähinnä paistoin pitsaa ja jauhoin shaibaa, ja palkintoja kahmineesta tuomAS-veturin rakentamisesta saa tietysti kiittää koko mahtavaa tiimiä. Osittain omaksi ansiokseni lukisin projektin idean lisäksi kuitenkin mm. sen, että ajokki oli valmis peräti kisaa edeltävänä päivänä!

Edellä mainittu projekti oli kuitenkin yksi parhaista kokemuksista, missä tämän hieman tapahtumaköyhemmän syksyn aikana olen saanut olla mukana. Muiden tiimiläisten kanssa oli nimittäin helppo tehdä yhteistyötä ja siinä samalla pääsi tutustumaan heihin aivan eri tavalla, kuin hieman hiprakassa niissä muutamissa bileissä mitä tämän syksyn aikana on saatu järjestymään. Näin ollen myös henkilökohtaisesti näen Stimulaation järjestämisen arvokkaana mahdollisuutena verkostoitua ja päästä tutustumaan toisiin saman henkisiin luovan hulluihin aktiiveihin.

Vaikka vaatimattomuuttani sitä on vaikea myöntää, mutta uskon olevani parhaimmillani juuri silloin, kun joudun pitämään langanpäät hyppysissäni. Mitä ikinä teen, haluan tehdä sen kunnolla ja kun siihen lisää vielä innostuksen, voin luvata, että annan projektille täyden panokseni.

Haluan myös, että stimulaation järjestäminen tulisi olemaan antoisa projekti koko tiimille. Toimikunnan johtajana näkisin tehtäväkseni myös huomioida vastuun sopiva jakautuminen ja tietysti stimutoimikunnan viihtyminen ja hyvä meininki. Varsinkin jos et ole löytänyt itsellesi vielä paikkaa muista kiltahommista tuu ihmeessä mukaan! Tekemistä varmasti löytyy isommista vastuualueista ihan pikku hommiin. Kaikki apu tulee varmasti tarpeeseen, sillä tuskin tällaisena noviisina edes pystyisin tekemään kaikkea itse, mutta onneksi yksin ei tarvitsekaan pärjätä. Toivottavasti siis tavataan Stimulaation suunnittelukokouksessa, tai viimeistään juhlissa!

TL;DR

Kuka: Viivi-Maari Kallinen, fuksi vm. '20 :v:
Mitä: Stimulantiksi vuodelle 2021
Miksi: Tahdon sukeltaa rohkeasti kiltatoiminnan kiehtovaan maailmaan ja tietysti järjestää mitä loisteliaimman Stimulaation arvoisalle aASikansalle. :partying_face: :champagne: :sparkles: :clinking_glasses: :purple_heart:

4 Likes