Moimoi! ![]()
Mä oon Ansku, 3. vuoden AR opiskelija, ja haen tällä hakemuksella kiltamme opintomestariksi 2026.
Miksi juuri opintomestariksi?
Tähän pestiin hakeminen oli minulla harkinnassa jo viime vuonna, koska olen aina ollut todella vahvasti kouluun ja opintoihin orientoitunut ihminen, ja tämä on upea tilaisuus päästä vaikuttamaan siihen, miten sujuvaa kiltalaistemme opiskelu on.
Opintomestarina päätavoitteeni olisivat:
- Kehittää kurssien käytännön toteutusta niin, että ne tekisivät opiskelijan työstä mahdollisimman sujuvaa ja mieluisaa.
- Lisätä opintotoimikunnan näkyvyyttä entisestään kiltalaisille ja abeille, muun muassa somen ja muun abimarkkinoinnin kautta.
- Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä, yrittää rikkoa toissavuoden opintokyselyn vastausmäärän ennätyksen.
Miksi minä?
Lyhyesti sanottuna, opiskelu ja opinnot ovat minun juttuni, ja minua kiinnostaa päästä vaikuttamaan siihen, millaista kiltalaistemme opiskeluarki on käytännössä. Kolmannen vuoden opiskelijana minulla on jo varsin paljon kokemusta siitä, millaista alamme opiskelu on yleisesti, millaisia kursseja opintoihin sisältyy, ja miltä osin kurssien käytännön toteutusta olisi hyvä parantaa.
Minulla on myös aiempaa kokemusta koulun kanssa työskentelystä ja kommunikaatiosta niin opetushenkilökunnan (assari) kuin tutkimushenkilökunnan (tutkimusapulainen) osana. Olen kokenut koulun kanssa kommunikaation hyvin sujuvaksi, ja uskon että tässäkin pestissä opiskelijoiden näkökulmien vieminen koulun henkilökunnalle sujuisi mutkitta. Kiltamme opiskelijoiden edustajana laittaisin tietysti kaikki neuvottelutaitoni peliin saadakseni opiskelijoiden mielipiteitä ja kehitysehdotuksia toteutetuiksi käytäntöön.
TL;DR:
Kuka: Ansku (Anastasia) Parfenova, @ansqu3
Mitä: Opintomestariksi 2026
Kilta-CV:
2025: MINT ISO, FuksiaASistentti, Stigulantti, MinIEns, ASkivahti
2024: AIT ISO, Stigutmk rejekti
2023: Superfuksi
Meikäläinen paloittelemassa opintokyselyn tuloksia koululle helpommin nieltäviksi paloiksi. ![]()
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
- /// uwu /// -
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Samma på engelska:
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
- /// uwu /// -
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Hi y’all! ![]()
I’m Ansku, a 3rd-year AR student, and with this application I’m running for the position of Master of Studies 2026.
Why Master of Studies?
I was already considering applying for this position last year, since I’ve always been a very study- and school-oriented person, and this is a wonderful opportunity to make an impact on how smooth and enjoyable studying is for our guild members.
As Master of Studies, my main goals would be:
- Improving the practical implementation of courses in order to make sure that studying is as smooth and enjoyable as possible for students.
- Further increasing the visibility of the Study Committee among guild members and prospective students, for example through social media and other marketing targeted at upper secondary school seniors.
- Last but definitely not least, trying to break the record from two years ago for the number of responses to our annual study survey.
Why me?
In short, studying and academics are my thing, and I’m genuinely interested in influencing what our guild members’ daily study life is like in practice. As a third-year student, I already have quite a lot of experience with what studying in our field is like in general, what kinds of courses there are, and which aspects of course implementation could be improved.
I also have previous experience working and communicating with the school, both as part of teaching staff (teaching assistant) and research staff (research assistant). I’ve found communication with the university to be very smooth, and I’m sure that in this role conveying the students’ perspectives to the school staff would go efficienty as well. As a representative of our guild’s students, I’d of course put all my negotiation skills to work to make sure students’ opinions and improvement suggestions are implemented in practice.
TL;DR:
Who: Ansku (Anastasia) Parfenova, @ansqu3
What: Master of Studies 2026
Guild CV:
2025: MINT ISO, FuksiaASistant, Stigulant, MinIEns, Aski Guardian
2024: AIT ISO, Sticker Committee reject
2023: Superfuksi
Yours truly slicing up the study survey results into easier-to-digest bits for the school. ![]()



