Hakemus killan Viestintämestariksi 2024

Maanantai 23/10/2023 21:10

| To: Hallitus 2024
| Cc: Automaatio- ja systeemitekniikan kilta
| Subject: Hakemus viestintämestariksi 2024

Tsau! Bongasin killan viikkiksestä viestintämestarin pestin haun olevan auki, ja päätin skriivata siitä pienen hakemuksen tänne foorumille.

Olen toisen vuoden IT-opiskelija, Leena. Opiskelujen aikana on tullut pyörittyä apuIE:n ja isoilun parissa. Olen samalla toiminut graafikkona mediatoimikunnassa. Tein muutamia kuvituksia killan tapahtumiin ja pienimuotoisiin projekteihin, kuten esimerkiksi viime vuoden Liukuhihnan haalarimerkit ja rannekkeet, sekä toimariläystäkkeet. Näiden duunaaminen onkin ollut yksi kivoimmista hommista killassa. Oli hyvin palkitsevaa nähdä oma kädenjälki esillä killan toiminnassa ja päästä toteuttamaan jotain luovaa. Tunsin löytäneeni oman juttuni killasta ja haluaisin jatkaa sen parissa ahertamista.

Ilman hyvää viestintää, organisointia ja suunnittelua, on lopputulos usein myös sen näköinen. Lainatakseni tähän väliin Taylor Swiftin lyriikoita, “if you fail to plan, you plan to fail”. Tärkeitä peruspilareita, joita haluan pitää yllä killan viestinnässä, ovat informaation selkeys ja saavutettavuus, sekä hauska, kekseliäs ulkoasu. Ulkoisen viestinnän kuuluu kuvastaa killan toimintaa, sekä sen tekijöitä, joten kiltalaisten oma kädenjälki tulee näkyä siinä. Toimikunnassa haluan varmistaa, että jokainen voi osallistua matalalla kynnyksellä, sekä tuoda omia ideoitaan ja näkemyksiään vapaasti esille ja toteuttaa niitä.

Piirtelyn ohella, olen ollut partiotoiminnassa mukana yli 12 vuotta ja sitä kautta niin ryhmänjohtamistehtävät ja erinäisten projektien organisointi ovat tulleet tutuksi. Koen tämän taustan antavan hyvän pohjan toimikunnan pyörittämiseen.

Vastaan mielelläni kysymyksiin pestiin liittyen! Minut tavoittaa helpoiten tämän lomakkeen kommenttiosiosta ja telegrammista käyttäjänimen @jaaskle takaa. Kirjekyyhkyjä en vastaanota, mä pelkään lintuja.

xoxo,

Leena Jääskeläinen

P.S. Liitteenä kuva musta mun lempikiltahommissa!


Monday 23/10/2023 21:20

| To: The Board of 2024
| Cc: The guild of Automation and Systems Technology
| Subject: Application for Head of Communications in 2024

Howdy! I read from the guild’s newsletter that the position for next year’s Head of Communications was open. So here is my little application for it!

I’m a second year IT-student, Leena. In the guild, I’ve been a part of the Entertainment Committee and a tutor. Alongside those responsibilities, I’ve been making some graphics for the guild’s events and smaller projects through the Media Committee. Some examples are last year’s Liukuhihna overall badges and wristbands and this year’s official’s badges. Making these has been one of my favorite tasks in the guild. Getting to be creative and seeing my own work displayed were personally very rewarding. I felt like I had found “my thing” in the guild and would very much like to keep creating more in that space.

Without good communication, organisation and planning, the result often reflects that. To quote Taylor Swift’s lyrics here “if you fail to plan, you plan to fail”. Basic things I would like to focus on in the guild’s communication are clearness, accessibility, and fun, imaginative visual look. However, it’s crucial to keep the guild’s appearance reflecting its members and activities. In the committee, I want to ensure low threshold partaking alongside creating possibilities for the members to express their own ideas and visions.

Along with drawing in my freetime, being a scout has been a huge part of my life for over 12 years. It has taught me group leading skills and given experience on organizing different projects. These skills would benefit me in running the Media Committee.

Any questions about the position, I would be happy to answer! Feel free to get in touch with me in the comment box down below or via telegram @jaaskle. Won’t be accepting carrier pigeons. I’m afraid of birds.

xoxo,
Leena Jääskeläinen

P.S. Attached is a picture of me with my favorite guild task!

19 Likes