Hakemus killan varapuheenjohtajaksi 2025

Moikkeliskoikkelis!

Oon Ossi Syrjälahti, kolmannen vuoden AR-opiskelija ja haen killan varapuheenjohtajaksi 2025.

Oon päässyt jo parin vuoden ajan kokemaan killassa kaikkea erittäin siistiä, aluksi innokkaana osallistujana ja viimeisen vuoden myös toimarina ja toimikunnanjohtajana. Nyt haluaisin päästä mahdollistamaan yhtä huikeeta menoa kaikille muille kiltalaisille. Juuri varapuheenjohtajan pestiin hakeminen on mulle selkeä valinta sillä oon istunut jo n vuotta partiolippukuntani hallituksessa, joista tämän vuoden oon toiminut siellä varapuheenjohtajan pestissä eli pari pöytäkirjaa, ongelmatilannetta ja tapahtumaa on tullut pyöriteltyä. Tän takia koen olevani valmis hyppäämään huomattavasti ISOmman, mutta yhtä rakkaan yhdistyksen hallintoon tukemaan puheenjohtajaa.

Sihteerin tehtävissä keskittyisin tuottamaan laadukkaita pöytäkirjoja ajoissa. Haluaisin myös edistää hallinnon läpinäkyvyyttä kehittämällä tapoja tiedottaa hallituksen kokouksista kattavammin kaikille kiltalaisille. Tällä hetkellä viikkotiedotteeseen kuuluu tiivistelmä hallituksen kokouksessa, mutta välillä olisi mielenkiintoista lukea laajemmi, mistä kokouksessa on keskusteltu.

Varapuheenjohtajana olisin luonnollisesti puheenjohtajan tukena ja hänen oikeana kätenään. Toivon, että pystyisimme puheenjohtajan kanssa jakamaan selkeät vastuualueet, joissa molemmat hoitavat omat osuutensa tehokkaasti ja vastuullisesti. Olen aina valmis ottamaan lisävastuuta, mikäli tilanne sitä vaatii tai puheenjohtajan omat resurssit eivät riitä.

TL;DR:

Kuka: Ossi Syrjälahti

Mitä: Varapuheenjohtaksi

Tähtöh?: tuu kyselemään täällä tai @kossuossi telegrammissa

Kilta-CV:

2024 Vastuu-ISO, ASkimestari, MiniIEn, JuomanlASkija, Stigulantti

2023 ISO

Moikkeliskoikkelis!

I’m Ossi Syrjälahti, a third-year AR student, and I’m running for vice chair of the guild for 2025.

Over the past couple of years, I’ve had the chance to experience a lot of awesome things in the guild, first as an eager participant, and over the last year, also as an official and committee leader. Now, I’d like to help create equally amazing experiences for all the other members of the guild. Running specifically for the vice chair role feels like a natural choice for me. I’ve been a board member of my local scout group for n years now, and this year I’ve been the vice chair there. So, I’ve had my share of handling meeting minutes, solving problems, and managing events. Because of this experience, I feel ready to jump into the leadership of a much bigger but equally beloved organization to support the chair.

As secretary, I would focus on producing high-quality meeting minutes on time. I’d also like to improve the transparency of the board by developing ways to better inform the guild members about the board meetings. Right now, the weekly newsletter includes a summary of the board meetings, but sometimes it would be interesting to read a more detailed account of what was discussed.

As vice chair, I would be there to support the chair and be their right hand. I hope we can share clearly defined areas of responsibility, where each of us efficiently and responsibly handles our own parts. I’m always ready to take on additional responsibilities when needed, or if the chair’s own capacity is stretched.

Guild CV:

2024 Vastuu-ISO, ASkimestari, MiniIEn, JuomanlASkija, Stigulantti

2023 ISO

TL;DR:

Who: Ossi Syrjälahti

What: applying for vice chair 2025

Huh?: Come ask questions here or @kossuossi on Telegram.


tässä vielä minä ihastelemassa juuri kirjoittamaani pöytäkirjaa 2025 (colorized)

12 Likes

Terppa! Hienoa että olet hakenut varapuheenjohtajaksi. Se on Apinanraivollisen Siisti ja hieno pesti ja äärimmäisen tärkeä tässä killassa myös. Ja VPJ-pestin hienoudestahan sinulla on partiohommista jo kokemusta!

Puheenjohtajisto on tietenkin työpari, mutta silloin tällöin saattaa käydä niin että PJ on syystä tai toisesta estynyt ja joudut ottamaan hurjiakin kiltatilanteita haltuun itsenäisesti. Kuvittele seuraavanlainen realistinen tilanne: on tapahtumassa tärkeä killan vuosikokous Konelafka:illa (TUAS ja Otakaari oli varattu Automaatiopäivien sitsejä varten) ja puheenjohtaja on allerginen konelaisille eikä pääse 5 metrinkään läheisyyteen lafkasta. yhtäkkiä valtavan ISO kivi vyöryy kohti Konelafka:ia. Sali on jo melkein täynnä aaseja. Kokouksen pitäisi alkaa kolmen ja puolen minuutin päästä. Mitä teet tässä tilanteessa?

3 Likes

Moikka Aino ja kiitos tästä kivekkäästä ja erittäin realistisesta kysymyksestä!

Koko aASikansan onneksi Tela-Veraa ollaan juuri ulkoiluttamassa lähistöllä, konelaiset näkevät tilaisuutensa vastata ikivanhaan kysymykseen mitä tapahtuu jos pysäyttämätön voima ja vaaleanpunainen telatraktori kohtavaavat. Myös sisäpuolella olevat konelaiset siirtyvät luonnollisesti ulos kannustamaan maskottinsa voittoon. Valitettavasti näin yllättävistä tilanteista ei kuitenkaan selvitä aina ilman uhrauksia ja joudunkin uhraamaan vuosikokoukseen hankitut makeat eväät seuraavaan vaiheeseen: Sekoitan kahvisokerit, kokouspullat ja limsat suurimpaan astiaan jonka löydän nopeasti, todennäköisesti omaan reppuuni koska luentosalien ämpärivalikoima on oman kokemukseni mukaan valitettavan heikko. JuomanlASkijan kokemuksella muutan makean seoksen silmänräpäyksessä jopa vaalikokouksen jatkoilla tarjottavaa poikaa vahvemmaksi. Tämän kaiken desinfioivan nesteen ehdinkin levittämään konelafkan aulaan ja luentosaliin alle kahdessa minuutissa jolloin tila saadaan allergeenittomaksi ja PJ pääsee ajoissa kokoukseen. Mikäli PJ:n allergiat alkavat oireilemaan kesken kokouksen kaikista varotoimenpiteistä huolimatta otan tilanteen haltuun ja PJ pääsee apteekkiin hankkimaan allergialääkettä ennen Automaatiopäivien sitseille siirtymistä.

2 Likes

Erinomaisen hienoa, että myös sinä olet päättänyt hakea mukaan kisailemaan Automaatio- ja systeemitekniikan kilta ry:n ehdottomasti parhaasta pestistä.

Nostit hakemuksessasi ymmärtäväisesti esille mahdollisuuden, että joskus puheenjohtajat resurssit eivät riitä. Tällaisia tilanteita varmasti onkin tullut lähes jokaisen kiltapuheenjohtajan kohdalle ajoittain. Silloin on ehdottoman tärkeää että varapuheenjohtaja on oikeana kätenä ottamassa koppia tilanteesta.

Tilanne voi olla myös päinvastainen. Eteen voi tulla hetki, jolloin resurssipula osuukin juuri sinun kohdallesi. Vaikka väsymisestä puhuminen voikin olla edelleen yhteisössämme haastavaa, on avoin kommunikointi tärkein askel tilanteen korjaamiseksi. Kivenkovaa voi ihminen itseään huijata mutta omat rajat on toisinaan välttämätöntä myöntää rehellisesti.

Miten puheenjohtajaparista tulisi kuin paita ja peppu? Millä tavalla sinä varmistaisit sen, että puheenjohtajiston välinen kommunikaatio toimii tarpeeksi hyvin, että pystyisit rehellisesti kertomaan mahdollisesta omasta uupumisestasi puheenjohtajalle?

2 Likes