Hakemus killan varapuheenjohtajaksi 2024

Heipähei hellurei!

Meikäläinenhän on sitten Juho Komulainen ja opiskelen täällä toista vuotta AaaäRrrää. Toisaalla opiskelenkin sitten jo ännännettä vuotta ja ajattelin että voisin lähtä tähän kiltaan tuomaan sitä kuuluisaa kokemusta varapuheenjohtajan pestissä.

Tosiaan olen monissa liemissä ja sopissa keitetty kaveri, jonka heikko mielenkohta lepää järjestötoiminnassa ja etenkin siinä paperinpyörittelyssä. Pidän myös tapahtumien järjestämisestä, mutta ei liene sattumaa, että lukuisten tapahtumien lisäksi vyöltä löytyy yksi sääntöjen kokonaan uudelleen kirjoittaminen ja pienempiä teknisiä muutoksia. Pidän myös toiminnan jatkuvuudesta ja yleisesti siitä, että hommat saadaan rullaamaan hallinnon sisällä.

Vakavien asioiden ohella minusta saa kevytmielisen kaverin järjestämään juttuja kuin juttuja. Hommat tehdään tosissaan, mutta ei vakavasti. Pelaan yleensä järjestämisessä supporttia ja samalla kun toiset maalaavat isoa kuvaa tarvitsee jonkun huolehtia, että tikkaat pysyvät pystyssä. Siksi uskon, että minusta kilta saisi täydellisen aisaparin puheenjohtajan kaveriksi!


Helou evrivan!

So my name is Juho Komulainen and here I am a second year AR student. Elsewhere I study my Nth year and I’m willing to bring some experience in this upcoming board as a vicechairperson.

During my years of studying I’ve gone through many swamps and lakes and my weak spot in mind lays in burocracy. I like organizing events but it might not be a coincidence that I’ve also done several rulechanges in my previous student organizations. I especially like continuity and make things roll inside the board.

In addition to my serious experience I’m a lighthearted guy that likes to do things. In student organizations I usually play the support role and as others are painting the bigger picture I’m the guy who makes sure the ladders don’t fall. I believe that I’m the perfect option to stand by the chairperson.

Curriculum Vitae:

Automaatio- ja systeemitekniikan kilta

  • Lukkari 2023
  • ISO 2023

Sampsa ry (aiempi ainejärjestö)

  • Puheenjohtaja 2021
  • Taloudenhoitaja 2020
  • Opinto- ja kansainvälisyysjaos 2021 & 2022
  • Viestintäjaos 2022
  • Hupilehti Maatiaisen toimituskunnan jäsen 2023
  • Laulunjohtaja 2020 & 2023
  • Apuisäntä 2018
  • Tuutori 2019

Sampsa ry:n alakerho Akateemiset kasvintuottajat

  • Puheenjohtaja 2019
  • Emäntä 2021
  • Toiminnantarkastaja 2020

Pohjois-Pohjalainen Osakunta

  • Talousvaliokunnan pj & hallituksen jäsen 2023
  • Taloudenhoitaja 2022
  • Pohjalaiset Polyteekkarit -kerhon sihteeri 2023

Näiden lisäksi useita pienempiä projekteja, talkoita ja toimikuntia

15 Likes