Hakemus International Student Captainiksi 2021

Tervepä terve! Olen Veeti Kahilainen, kolmannen vuoden violettikansalainen, AS-killan kuluvan vuoden automaatti ja KV-ISO, sekä entinen ihan-tavallinen-ISO-vain. Kiltaurani alkoi phuksina tänne taapertaessa hieman taka-alalla, seuraamalla mihin kaikkeen aina vähissä oleva aika riittäisi. Helposti inspiroituvana tyyppinä kilta ja sen legendaarisen mahtava vapaaehtoismeininki veivät minut mukanaan, ja ennen kuin huomasinkaan, olin kahlannut vyötäröä myöten menoon mukaan. Nyt olen valmis sukeltamaan.

Ensi vuonna maisterivaiheeseen kääntyvien opintojeni, ja onnistuneiden KV-ISOilujen myötä koen KV-kipparoinnin olevan luonteva ja ennen kaikkea kiinnostava jatkumo polullani. Ulkomailta avarasta maailmasta saapuvien ihmisten tarinat kotimaistaan ja heidän kokemuksensa pienestä pohjoisesta maasta jaksavat kiehtoa joka kerta niitä kuullessani. Minusta on ollut äärimmäisen hienoa päästä markkinoimaan värikästä opiskelijaelämää ja jakamaan uniikkia teekkarikulttuuriamme tänne saapuville. Mikään ei ole niin palkitsevaa, kuin saada Wappuna terveiset kotimaassaan violeteissa haalareissa juhlivalta kaverilta.

Kuluvana poikkeuksellisena vuonna kiltamme huomiin saapuville opiskelijoille kokemusten luominen on ollut erityisen haastavaa. Tilanteen yllättävyydestä huolimatta nykyinen phuksitoimikunta on siinä onnistunut erinomaisesti, ja raivannut polkua uusille toimintatavoille. Tästä on hyvä jatkaa. Tulevana vuonna ei ison K:n voi olettaa hellittävän otettaan, joten tapahtumien vastuullinen järjestäminen on yhä korkeimmalla korokkeella. Ulkomailta ja muista korkeakouluista saapuville on luonnollisesti vaikea saada otetta teekkarielämästä ilman suuria tapahtumia, joten ISOryhmissä toimiminen tullee olemaan avainasemassa. Lisäksi onnistunut maisteriphuksikasvatus pelaa myös osaansa killan KV-sektorin jatkuvuudessa: ISOskenemme tarvitsee lisää innostuneita ja inspiroituneita maisteriopiskelijoita!

Tärkeää on myös nähdä KV-DSD-yhteistyön jatkuvan. Uusin pääaineemme on vähitellen löytämässä paikkaansa killassa, ja yhteistyö englanninkielisten tapahtumien järjestämisessä on korvaamatonta. AS in English -tapahtumien kasvu on varmaa, kun ohjelmien sisäänotto laajenee ja DSD-opiskelijat jatkavat ylemmille vuosikursseille.

Kuten kevään tapahtumat osoittivat, kaikkea ei voi aina suunnitella etukäteen. Epävarmoina aikoina luovuus, joustavuus ja kyky sopeutua ovat ominaisuuksia, joita itse kultakin vaaditaan. Haluankin haastaa itseni käyttämään ja kehittämään näitä piirteitä tulevana vuonna, mitä se ikinä pitääkään sisällään. Tärkeintä on pitää lippu korkealla.

Kiitos ajastasi tajunnanvirtani äärellä. Toivottavasti jäi kysyttävää vastattavaksi! Näihin kuviin ja tunnelmiin, täältä tähän,
Veeti Kahilainen

Greetings and salutations! I’m Veeti Kahilainen, a third-year purple citizen, automaton of the guild, an international tutor, and former just-your-everyday-tutor. As a toddling freshman my guild career started in the background, unsure of how much time I would have left for guild activities. Easily inspired, I was drawn in by the legendary volunteer spirit of the guild, and before I knew it I was knee-deep in the action. Now I’m ready to dive.

With my studies soon™ turning over to master’s phase and past successful international tutoring I feel that ISC is a natural and, more importantly, interesting continuation on my path. People arriving from the wide world, their experiences of a small northern nation and stories from their home countries continue to fascinate me every time. It has been wonderful to hype up colorful student life and share our unique teekkari culture to new arrivals. Nothing is as rewarding as getting Wappu greetings from a friend partying in purple overalls in their home country.

During these interesting times crafting experiences for new students has been especially challenging. Despite the surprising nature of the situation the current fresher committee has succeeded and trailblazed new ways of doing things. This is a great point to proceed from. As the following year will probably be affected by the ’rona, organizing events responsibly will still remain the number one priority. People arriving from other universities and countries will struggle to grasp any part of teekkari culture without the biggest events, so tutor groups will play an extra important part. Successful master’s freshman education also plays a part in the continuity of the international sector of the guild: the tutoring scene needs more excited and inspired master’s students!

International-DSD-collaboration is important. Our newest major is gradually finding its place in the guild, and cooperating to organize events in English is irreplaceable. ”AS in English” events will definetely grow, as the intake of the guild increases and DSD students move forward in their studies.

As the events of last spring showed, not everything can be planned for. During uncertain times creativity, flexibility and adaptibility are required of everyone. I want to challenge myself to use and improve these traits during the next year, whatever it may throw at us. The most important thing is to keep the spirit up.

Thank you for your time reading my rambles. I hope some questions rose for me to answer! So long,
Veeti Kahilainen

10 Likes