Hakemus IE:ksi 2023

Heeimooi, me ollaan Elina ja Emilia ja haluttaisiin kovasti olla killan IE 2023!

Ollaan tällä hetkellä molemmat kolmannen vuoden opiskelijoita automaatio- ja systeemitekniikan parista. Kuluvana vuonna ollaan pyöritty aktiivisesti minIEnin hommissa. Emilia lähti puuhaan mukaan heti fuksivuonna, ja Elina vakuuttui, keittiön puuhia vierestä seuratessa, että sinne olisi päästävä. Kiltatoiminta ja vapaaehtoishommat ovat muutenkin olleet antoisia, ja olemme toimineet myös muissa hommissa kuin sitsejä järjestämässä – muun muassa kulttuuritoimikunnan kautta olemme tutustuneet erilaisten tapahtumien järkkäilyyn, ja isompiakin "sitsejä” on tullut järjestettyä Stimutoimikunnan puolella.

MinIEneily on ollut hurjan kivaa, ja on mukava nähdä miten oma työpanos tuottaa iloa kiltalaisille. Keittiössä on hauska puuhastella hyvällä porukalla (sillä keittiössähän on parhaat bileet) ja silmät ristissä siivoilu kolmelta aamuyöstä rakentaa mukavasti ryhmähenkeä. Tulevana vuonna meitä kiinnostaisi saada enemmän vastuuta ja mahdollisuuksia ilmaistyöhön, sekä olisi mahtavaa päästä tekemään myös suunnitteluhommia fyysisen työn ohella. Juuri IE:n pesti tuntuisi meille sopivalta, sillä sitsien järjestämisessä perusrakenne on aika selkeä, mutta tilaa löytyy silti myös omalle soveltamiselle ja ideoinnille. Sitsikulttuuri on meille molemmille tärkeää ja haluammekin päästä osaltamme vaalimaan ja kehittämään sitä.

Ensisijainen asia meille olisi perusasioiden hoitaminen kunnialla – bängereitä sitsejä järjestyy ja kiltalaiset ovat hyvin ruokittuja ja juotettuja. Tämän päälle olisi kiva lähteä myös kokeilemaan ja kehittelemään uutta, kuitenkaan laadusta tai mausta tinkimättä. Ruoan suhteen tulisimme jatkamaan kasvispainotteista linjaa sekä yksinkertaisuus- että vastuullisuussyistä.

Vähän meille on ehtinyt jo visiotakin muodostua teemasitsien puolesta, ja ainakin viime vuonna peruuntuneet perhe- ja kaverisitsit haluaisimme varmasti päästä järjestämään. Meiltä löytyy myös kiinnostusta kehittää toimintaa esimerkiksi tekemällä enemmän yhteistyötä muiden toimikuntien kanssa. Erityisesti kulttuurin kanssa tämä olisi luontevaa. Toinen mieleen tuleva toimikunta tässä kohtaa on AS25, sillä kuuluuhan juhlavuoteen sitsaaminen olennaisesti. Muutenkin haluaisimme pitää kommunikaatiolinjat auki muiden toimikuntien kanssa mahdollisista muonitustarpeista, jotta kaikki järjestyy sujuvasti ja ajallaan ja saadaan kasaan parhaita mahdollisia tapahtumia. Myös kiltojen (ja ainejärjestöjen) välinen yhteistyö kiinnostaa ja haluamme päästä järjestämään myös poikkitieteellisiä sitsejä.

Sitsien järjestäminen ei toki ihan kahdestaan suju, vaan siinä tärkeässä roolissa ovat myös toimikuntalaiset eli apuIE:t. Haluammekin panostaa myös toimikunnan hyvään ryhmäytymiseen sekä siihen, että kaikista on hauskaa tulla keittiöön bileisiin töihin. Vuoden aikana olisikin mukava järjestää myös muutama rennompi kokous/tapaaminen, jossa katsotaan vähän tulevia tapahtumia ja vietetään aikaa toimikunnan kanssa.

Tl;dr

Ketkä?
Elina ja Emilia, pari tämän vuoden minIEniä ja AS-aktiivia

Miksi me halutaan IEksi?
Koska halutaan päästä järkkäämään niitä kiltavuoden parhaita bileitä, eli keittiössä tapahtuvia

Miksi te haluatte meidät IEksi?
Koska koitetaan siinä ohessa saada aikaiseksi myös huikeita sitsejä

Niin kuka oli?
Emilia ja Elina, eli bonuksena ei tarvitse muistaa IE:tä miettiessä kuin yksi nimi, koska ollaan totuttu reagoimaan molempiin

Otaniemi-CV Elina
2021 AS KV-ISO, KYS apu-IE
2022 AS minIEn, kulttuurikisälli, depressantti, KV-ISO

Otaniemi-CV Emilia
2021 AS minIEn, yrityssuhdekisälli, depressantti, ISO, AYY Linnanisäntä
2022 AS minIEn, kulttuurikisälli, KV-ISO, AYY JTMK

//

Helloo, we are Elina and Emilia and we would like to be the Host and Hostess of the Guild next year!

We are both third-year students of automation and systems technology and have both been working as minIEns during the past year. Emilia started already as a fuksi while Elina joined during her second year. Volunteering in the Guild, and also in general, has been rewarding and we both have also been active in other committees – the Culture committee has allowed us to get familiar with many sorts of events while working in the Stimulaatio committee has been an opportunity to participate in arranging “a bigger sitsit”.

Being minIEn has been tremendously fun as it is nice to see how your contribution brings joy to the guild members. The kitchen is a fun place to work in with a nice group of people (after all that’s where the real party is at) and cleaning at 3am is a proven way to build team spirit. During the upcoming year we would like to get more responsibility and chances to work for free, as well as be able to do planning in addition to manual labour. We feel that Host and Hostess would be the right role for us as the basic structure for sitsit is fairly clear but there is always some room for our own ideas and input. Sitsi culture is important for us both and we would like to do our part in preserving and contributing to it.

Our first priority is to take good care of the basics – make sure there are bängers sitsis and plenty of food and drink for the guild members. In addition to this we would also like to innovate and develop new things without compromising the quality or the taste. Food-wise we are intending to continue with the mainly vegetarian menus for reasons of both simplicity and sustainability.

We already have some ideas regarding themed sitsis and at the very least we are looking forward to organizing the “family and friends”-sitsit that were cancelled last year. Cooperation with other committees of the guild is what we’d like to develop further next year. An obvious one is the culture committee but another one that comes to mind is the AS25 committee as sitsis are naturally an important part of the celebratory year. We want to keep the communication lines open in general about possible needs for catering so that everything can be arranged in time and without hassle. In addition, we are keen on working with other guilds (and student associations) to arrange interdisciplinary sitsis.

Arranging a good sitsit also doesn’t happen with just two people and that is why the IE helpers have an important role. We’d also like to put effort into encouraging good team spirit within the committee and make sure that everyone will enjoy coming to the kitchen to party to work. During the year we’d like to arrange a few casual meetings where we could go through upcoming events and also hang out as a committee.

Tl;dr

Who?
Elina and Emilia, two current minIEns and AS actives

Why do we want to be Host and Hostess?
To arrange the best parties of the year, those happening in the kitchen

Why do you want us to be Host and Hostess?
Because we also intend to arrange awesome sitsis meanwhile

Say who again?
Emilia and Elina, so as a bonus you will only need to remember to one name (we are used to answering to both)

Otaniemi-CV Elina
2021 AS international tutor, KYS IE helper
2022 AS minIEn, cultural journeyperson, depressant, international tutor

Otaniemi-CV Emilia
2021 AS minIEn, depressant, corporate relations journeyperson, tutor, AYY castle warden
2022 AS minIEn, cultural journeyperson, international tutor, AYY JTMK

15 Likes