Hakemus IE:ksi 2021

IE-Hakemus by Pablo ja Strengell

Moi! Me ollaan Sampo ja Ville, ja me haluttaisiin AS:n isännäksi ja emännäksi! Ollaan jo jonkin aikaa oltu melkoisen näkyvä kaksikko kiltamme piireissä, ja kuluneen vuoden aikana ollaan viihdytty erityisen paljon hattivatteina keittiön puolella.

Kumpikaan meistä ei ole aiemmin ollut AS:n hallituksessa, joten ajateltiin nyt päräyttää oikein kunnon hommiin. Olemme nähneet kiltamme tapahtumat sekä osallistujan että järjestäjän näkökulmasta, joten tiedämme suurinpiirtein mikä toimii ja mikä ei. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö virheitä ja mokia syntyisi. Niistä on aina selvitty, ja tullaan jatkossakin selviämään hymysuin sekä aiempaa viisaampana.

Miksi juuri IE?

Olemme jo pidemmän aikaa harkinneet hakemista nimenomaan IE:ksi. Tapahtumat ovat aina olleet lähellä sydäntä, ja olemmekin fuksivuodesta lähtien pyörineet kaikissa mahdollisissa AS:n (ja muiden tahojen) tapahtumissa. Hattivatteina olemme päässeet näkemään IE:n toimintaa (välillä turhankin) läheltä, ja puhuneet aiempien IE:iden kanssa viran hyvistä sekä huonoista puolista. Yksikään näistä keskusteluista/pelotteluista ei ole saanut mieltämme muuttumaan.


“Oho täs ämpäris on reikii”

Miltä näyttää meidän IE-vuosi ja mitä tuomme AS:lle IE:nä?

Aiomme seurata AYY:n suositusta kala-kasvis ruoista. Vastuullisuus on suuri osa killan imagoa ja se, miten puutumme valtakunnallisiin ongelmiin, kuten koronaan/ilmastokysymyksiin, on suuri indikaattori koko yhteisöstä. Liharuoan poistaminen ja lähiruoan suosiminen ovat yksiä suurimmista ilmastoteoista, joita tällä tasolla voi tehdä. Tahdomme edustaa kiltaamme esimerkillisesti ja ajaa vastuullista toimintaa.

Ideoita ohjelmaan ja tapahtumien luonteeseen liittyen meillä on aina riittänyt (ainakin huutelutasolla), ja vihdoinkin pääsisimme niitä oikeasti toteuttamaan. Lupaammekin ensi vuodelle monipuolista tapahtumaa niin full-blasteistä fiineihin viini-iltoihin.

Tahtoisimme laajentaa yhteistyötä muiden kiltojen ja järjestöjen kanssa. AS:llä on ollutkin aiemmin paljon yhteistapahtumia muiden opiskelijaryhmien kanssa, ja näin kuuluu ollakin. Usein poikkitieteellistyminen on kuitenkin rajoittunut tiettyihin kiltoihin/aloihin, ja tahtoisimme tuoda tähän monipuolisuutta niin Aalto-yhteisön sisältä kuin ulkoakin. Tarkoituksena ei suinkaan ole vähentää nykyisten suhteiden merkitystä, vaan luoda monikulttuurisempaa ympäristöä.

Loppusanat

Kuluneet vuodet ovat olleet aivan parasta aikaa, ja kilta on ollut siinä avainasemassa. Tahtoisimme nyt antaa takaisin sitä, mitä rakkaat kanssaopiskelijamme ansaitsevat.

Suosittelijat:

Äiti(t)

Kaveri

Saku

Isi

13 Likes