Heipähei!
Olen Axel Åberg, fuksi ’20 eli jopa tupsu nykyään! Pääaineeni on IT ja sivuaineena kiltalörs :-D. Killassa olen tänä vuonna ehtinyt toimimaan “oikeissa hommissa” vastuuISOna, retKisällinä ja minIEnsinä. Kiltakulttuuri iskostui minuun heti orientaatioviikolla, kun (tällöin vielä pienehköissä) illanvietoissa sain tutustua aktiivisimpiin aASeihin. Siitä aktiivinen kiltailuni alkoi. Fuksivuoden aikana fuksipistekortin täyttämisestä tuli oikein intohimo ja olinkin sitten kaikissa paitsi kahdessa tai kolmessa tapahtumassa mukana.
Pisteitä kertyi ennätysmäärä (todisteet ohessa)!
Järjestimme nykyisten lähimpien kavereiden kanssa omat pikkuStimutkin, koska AS henkeen ja vereen! Kipparin saappaisiin astuminen alkoi ensimmäisen kerran kiinnostaa jo varhain keväällä ja parini Leevi, ihan asiasta ennen puhumattakaan, pyysi Wapun tienoilla minua hakemaan kanssaan.
Parinani toimii tosiaan lutuinen Leevi Hormaluoma, jonka kanssa arvomaailmat, ajatukset ja persoonat synkkaavat niin hyvin yhteen, että tästä eteenpäin jatketaankin yhteisellä osuudellamme.
Mitä fuksikasvatus tarkoittaa meille?
Fuksit ovat killan elinvoima ja heidän kasvatuksessaan olennaista on saada jokaiselle sopiva paikka kiltalaisena, teekkarina ja Aaltolaisena tietenkin jokaisen omilla ehdoilla. Fuksikasvatus on ensisijaisesti mahdollisuuksien tarjoamista uusille opiskelijoille, olivat ne mahdollisuudet sitten hauskanpitoa, verkostoitumista, apua opinnoissa tai ihan vain opiskelukavereihin tutustumista. Nämä mahdollisuudet syntyvät aktiivisuuteen innostamisesta, jossa opiskelu-uran ensimmäisillä viikoilla on valtava merkitys. Kaikki ISOjen tehokkaan osallistamisen ja ihan rehellisten bailujen välillä edistävät tavoitteitamme.
Olemme koko oman fuksivuotemme ja nyt kuluneen lukuvuoden alun ajan kokeneet monipuolisen tapahtumatarjonnan elintärkeänä osana fuksikasvatusta. Näemme jokaisen fuksin yksilönä ja ehdottoman tärkeä tavoite on olla kipparina lähestyttävä sekä huomioida eri ihmistyyppien tarpeet tukeen ja turvaan. Rennommille sauna- ja peli-illoille on ihan yhtä suuri kysyntä ja tarve kuin isommille menomeiningeille. Mukaan lähtemisen kynnys tulee pitää alhaalla, jonka vuoksi orientaatioviikon ja syksyn tapahtumakauden rakenne nykyisellään, jossa fukseja ei heitetä heti alkuun syvään päähän, on toimiva, luonteva ja tarkoituksenmukainen kasvatuksen onnistumisen kannalta. Kuitenkin rajoitusten poistumisen vaikutus tulee myös näkymään tapahtumakonseptien heittämisellä uusiin sfääreihin ja Leevillä on aika kova heittokäsi.
Haaveet, toiveet ja suunnitelmat
Olemme ottaneet kuluvan vuoden aikana valtavia harppauksia killan yhtenäistämisessä ja ISOtoiminnan edistämisessä, mutta tekeminen ei toki lopu, emmekä toivokaan, että se loppuisi.
Kiltamme kaksi isointa kandipääainetta tulevat olemaan erillisinä ensimmäistä kertaa tulevassa yhteishaussa. Tämä on luonnollisesti valtava haaste, mutta myös mahdollisuus kiltatoiminnalle, hallitukselle ja varsinkin näissä vaalikokouksissa valittaville fuksikapteeneille. Toiveenamme, tahtonamme sekä suunnitelmanamme on luoda täysin erillisiin pääaineisiin hakeville yhteisö, johon on luontaista kuulua. Yhteisö, jossa kukaan ei ihmettele, miksi he ovat sijoitettuna juuri meidän kiltaamme.
DSD-fuksien chattia ja Otatarhan ajojen tiimiä on ollut ilo seurata nyt syksyllä. Ne toimivat oivana esimerkkinä nykyisten fuksikapteenien hyvin tehdystä työstä, jota tahdomme jatkaa. Englanninkielinen pääaine on huomioitu viestinnässä, tapahtumissa sekä muutenkin toiminnassa ja tätä on äärimmäisen tärkeää jatkaa sekä jatkokehittää. Tätä inklusiivisuutta tulee ylläpitää, jotta kiltaamme kehittyy entistä yhteisöllisempi ja monikielisempi kulttuuri.
Näiden kahden pointin edistämisessä kriittistä on brändiuudistuksen jatkuminen myös fuksikapteenien osalta. Uudet fuksit tulee tuoda uuteen kiltaan sisään siten, että he hahmottavat sen koherenttina kokonaisuutena pääaineesta välittämättä ja koko kilta, sekä Aallon yhteisö ymmärtävät erikoisen tilanteemme pääainetulvassa.
Miksi juuri me?
Parina olemme täydellinen tasapaino kokemusta erilaisista tilanteista ja uusia ideoita — sekä toteutettavia että myös pilvilinnoja. Hallitustoiminta tulee meidän yksiköltämme jo selkärangasta, joten toiminnan fokus voi säilyä bängerin fuksikasvatuksen ja -tapahtumien toteuttamisessa. Sisäinen kommunikaatiomme on myös ollut moitteetonta ja visiomme ensi vuodesta muistuttavat niin tarkasti toisiaan, että tekemistämme eivät erimielisyydet tule hidastamaan.
Persooniltamme olemme vastuullisia ja määrätietoisia tekijöitä, joita ei pelota lähteä mukaan isompiinkin projekteihin ja laittaa niihin täysi panoksemme minkä tahansa kustannuksella. On ollut hienoa nähdä, kuinka aASiyhteisö on kasvanut ja kehittynyt kuluneen vuoden aikana, mutta suunta pitäisi aina pitää ylöspäin. Kolme pääainetta kattavan jengin kehittäminen ei tule loppumaan vielä tänä vuonna ja sitä haluammekin painottaa tulevaisuudessa.
Fuksivuosi on ainutlaatuinen kokemus ja ainakin meidän mielestä yksi elämän parhaista vuosista. Haluamme olla toteuttamassa parASta mahdollista elämystä jokaiselle tulevalle fuksille <3
TL;DR
Olemme innokas kaksikko, ketkä haluavat heittäytyä ensi vuoden kippareiksi. Haasteita riittää mm. killan yhteisöllisyyden jatkokehityksen, brändin vahvistamisen ja rauhallisenkin tapahtumakulttuurin saralla, mutta niistä selviää ottamalla vastuuta, tekemällä yhteistyötä ja omistamalla rautaisen vision siitä, miltä fuksikasvatus meidän alla tulee näyttämään
Otaniemi - CV
2022
- Kippari?
2021
- MinIEns
- VastuuISO
- RetKisälli
2018
- Event help team, Junction
Soita, tekstaa, pistä mulle viestii, aina mut sä jostain kiinni saat. Telegram on kuitenkin aika käytännöllinen kysymysten esittämiseen. Mä löydyn sieltä käyttäjänimellä @axelaberg ja Leevi löytyy nickin @leevihormaluoma takaa. Myös livenä voi nappaa sivuun haastateltavaksi.
Also, if you happen to need a translation, hit either one of us up on Telegram and we will provide it!
Rakkaan ystäväni, Kalle Rantalan sanoin, baila baila tajuutsä